Kaikki

Uutisia

Tähtivaeltaja-palkinto Kuunpäivän kirjeille

Emmi Itärannan kolmas romaani Kuunpäivän kirjeet on voittanut Tähtivaeltaja-palkinnon parhaana suomen kielellä vuonna 2020 julkaistuna tieteiskirjana. Palkintoraati kuvaili kirjaa seuraavasti:

“Tyyliltään viileänkuulas ja soljuva kirja on kirjeromaani, joka koostuu suomalaissyntyisen päähenkilön, Lumi Salon, viesteistä kaukana työskentelevälle puolisolleen. Taitava kerronta limittää toisiinsa useita aikatasoja sekä historiafragmentteja, uutismateriaalia, tutkimustietoa ja jopa mainostekstejä. Näin muodostuu monisyinen, eheä kuva ihmiskunnasta, joka on levittäytynyt kuuhun, Marsiin, avaruusasemille ja kaasuplaneettojen kiertolaisille.”

Lehtihaastatteluita

Ohessa joukko lehdissä sekä verkkosivuilla ilmestyneitä haastatteluita, joissa Emmi puhuu muun muassa Kuunpäivän kirjeistä, Teemestarin kirjan elokuvaversiosta, ilmastonmuutoksesta, monikielisestä kirjoittamisesta sekä kirjoittamisesta yleensä.

Audiovisuaalisia haastatteluita

Kuunpäivän kirjeiden tiimoilta on ilmestynyt useampikin haastattelu, jossa Emmi puhuu kirjan synnystä, teemoista, scifistä ja spefistä yleensä, avaruuskissoista, ilmastonmuutoksesta, sekä monesta muusta kiehtovasta asiasta.

Kuunpäivän kirjeet

Kuunpäivän kirjeet ilmestyy tällä viikolla - voit ennakkotilata kirjan Teoksen verkkokaupasta. Upean retroscifi-henkisen kannen on suunnitellut Jussi Kaakinen ja sisällys on taattua Itärantaa: haikeankaunista, huolella hiottua.